Kani on yhdyskunta- ja saaliseläin, joka ei luonnossa koskaan elä yksin. Villikanit muodostavat tiiviitä sosiaalisia ryhmiä, joissa ne hoitavat toistensa turkkeja, lepäävät lähekkäin ja tekevät lähes kaiken yhdessä. Vaikka lemmikkikanit eivät jalostuksen takia monesti enää muistuta villikania, niillä on kuitenkin samat käyttäytymistarpeet kuin luonnonvaraisilla "sukulaisillaan". Ne tarvitsevat toisen kanin seuraa aivan yhtä paljon kuin villikanitkin.

Lajitoverin seura on kaneille tutkitusti yhtä tärkeää kuin ravinnon saanti. Lajikumppani ei siis ole mukava lisäbonus, vaan se on osa kanin perustarpeita. Saaliseläimenä kani kokee olonsa luontaisesti turvallisemmaksi, kun se ei ole yksin – lajitoverin läheisyys rauhoittaa ja vähentää jatkuvaa valppaana olemisen tarvetta, vaikka varsinaisia uhkia ei lemmikkiympäristössä olisikaan.

Lajitoverin seura mahdollistaa lajityypillistä käyttäytymistä, jota mikään muu eläinlaji tai ihminen ei voi tarjota. Kanien elekieli on hienovaraista ja täysin omanlaistaan: ihminen tai esimerkiksi koira, kissa tai marsu ei voi kommunikoida samalla kielellä. Kanit eivät jaa sosiaalista järjestelmäänsä muiden eläinlajien kanssa, eivätkä siksi voi varsinaisesti “bondautua” näiden kanssa. Mikään muu eläin ei voi tarjota kanille samaa vuorovaikutusta ja täyttää kanin luonnollisia sosiaalisia tarpeita kuten toinen kani.

Kanille ei myöskään riitä pelkkä näköyhteys tai aidan takana oleva kani — sillä on tarve fyysiseen läheisyyteen ja yhteisiin toimintoihin. Kani tarvitsee lajitoverin, jonka kanssa se voi levätä kylki kyljessä, hoitaa toisen turkkia, tutkia ympäristöä sekä kaivaa ja toteuttaa foraging-käyttäytymistä yhdessä.

Tutkimuksissa on havaittu, että lajitoverin seura muun muassa:

- alentaa stressiperäisten sairauksien riskiä
- on kanille kaikista stimuloivin ja interaktiivisin ympäristön virike
- lisää heinän syöntiä, mikä tukee ruoansulatusta ja hammasterveyttä
- on yhtä tärkeää kuin ravinnon saanti

Emmehän jättäisi kania ilman ruokaa – miksi siis jättäisimme sen ilman jotain aivan yhtä perustavanlaatuista?

Yksin elävät kanit ovat alttiimpia erilaisille käytös- ja terveysongelmille. Niillä ilmenee muita kaneja useammin stressikäytöstä, kuten ylenmääräistä jyrsimistä ja kaivamista tai turkin nyppimistä. Ne saattavat olla vetäytyvämpiä, reagoida herkemmin muutoksiin ja vaikuttaa kokonaisuudessaan passiivisemmilta tai epävarmemmilta. Sen sijaan sopivan lajitoverin kanssa elävät kanit ovat tyypillisesti itsevarmempia ja aktiivisempia. Ne kuluttavat myös selvästi enemmän aikaa heinän syömiseen, mikä vaikuttaa suoraan niiden terveyteen.

Lajitoverin seura edistää kanin mielenterveyttä ja voi lisätä elinvuosia. Yhdessä eläminen tukee kanin sosiaalisia tarpeita ja poistaa yksinäisyyden aiheuttaman stressin — joka muuten voi ilmetä myös fyysisinä sairauksina. Sopivan kanin tai kaniryhmän kanssa eläminen on siis kanille paitsi luonnollista, myös fyysistä terveyttä edistävää.

Kanit ovat kuitenkin reviiritietoisia eläimiä, jotka eivät lähtökohtaisesti hyväksy vierasta kania omalle alueelleen. Siksi kanien yhdistäminen vaatii kärsivällisyyttä ja etenemistä kanien ehdoilla. Leikkauttaminen on yhdistämisen perusedellytys, sillä se vähentää hormonaalista käytöstä ja tekee yhteiselosta rauhallisempaa.

Jos yhdistäminen ei onnistu, se ei tarkoita, että kani olisi "yksineläjä" — vain että yhdistelmä ei ollut sopiva, tai että yhdistämistä ei tehty riittävän huolella. Kaikki kanit eivät tule toimeen keskenään, mutta jokaiselle kanille voi löytyä sopiva lajitoveri.

Moni ajattelee, että kanit tulisi pitää nimenomaan pareina, mutta se ei ole ainoa toimiva ratkaisu. Villikanit elävät ryhmissä — ja myös lemmikkikanit kukoistavat osana sopivaa ryhmää. Ryhmä tarjoaa luonnonmukaisempaa elämää, enemmän turvaa ja mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen. On kuitenkin tärkeää varmistaa, että ryhmädynamiikka toimii ja että kaikki yksilöt voivat hyvin.

Kaneille lajitoverin seura ei ole ylimääräinen mukavuus, vaan perusedellytys lajille ominaiseen elämään. Jokainen kani tarvitsee ainakin yhden sopivan lajitoverin rinnalleen.

Lähteet:

1. Rabbit Welfare Association & Fund. (n.d.). Companionship.
2. Burn CC and Shields P (2020) Do rabbits need each other? Effects of single versus paired housing on rabbit body temperature and behaviour in a UK shelter
3. Held SDE, Turner RJ, Wootton RJ (1995) Choices of laboratory rabbits for individual or group-housing.
4. Huls W, Brooks D, Bean-Knudsen D (1991) Response of adult New Zealand white rabbits to enrichment objects and paired housing.
5. Podberscek AL, Blackshaw JK, Beattie AW (1991) The behaviour of group penned and individually caged laboratory rabbits.
6. Seaman SC, Waran NK, Mason G, D’Eath RB (2008) Animal economics: assessing the motivation of female laboratory rabbits to reach a platform, social contact and food.
7. Lidfors L (1997) Behavioural effects of environmental enrichment for individually caged rabbits.
8. Chu LR, Garner JP, Mench JA (2004) A behavioral comparison of New Zealand White rabbits (Oryctolagus cuniculus) housed individually or in pairs in conventional laboratory cages.
9. Clauss, M., & Hatt, J. (2017). Evidence-based rabbit housing and nutrition.
10. Bunny Jackpot Foundation. (n.d.). Why companionship is important for rabbits.‍
11. Rabbit Residence Rescue. (n.d.). Everybunny needs a buddy: Let’s talk about bonding rabbits.
12. Rabbit Awareness Action Group. (n.d.). Companionship
13. RSPCA Australia. (n.d.). What companionship do rabbits need?
14. Blue Cross. (n.d.). Bonding and companionship for rabbits.
15. PDSA. (n.d.). Giving your rabbit the company it needs.